Thursday, July 05, 2007

Google Book Search is More Accessible

Google Book Search is More Accessible

Google Book Search -palvelu antaa joitakin kokotekstikirjojansa luettavaksi ja kopioitavaksi/lainattavaksi/viitattavaksi myös pelkkänä tekstinä kuvan ohella (tekstisivut skannattuina kuvina alkujaan).



"Vie plain text" -vaihtoehto kirjan sivujen näkymäksi on valittavissa kokotekstikirjojen lukutilan oikean reunan palkista ylhäältä. Katso kuva yllä. Optinen tekstintunnistus ei ole aina onnistunut täydellisesti. Lue oheinen juttu.

Saturday, June 23, 2007

Kirjankorjauslomalla Valamossa

Olin keväällä 2007 jälleen lomalla Valamossa, 15.-20.4.2007. Kirjankorjaus mielessä. Kirjansidonnan perusteita olin opiskellut aiemmilla lomillani.


Haukiputaalaisen Simpsonien suvun noin 150 vuotta vanha raamattu oli kohteeni. Kirjan kaikki sivut olivat tallella, mitä nyt 15 ensimmäistä sivua irrallaan.


Haaste oli melkoinen. Räjähtänyt raamattu. Puukantinen, mikä on yllättävää 1800-luvun kirjalle. Liekö alkuperäiset vai merimiesperheen tarkoituksiin kovemmiksi vaihdetut? Kansien lukituslaitteen korjauksesta luovuin suosiolla heti alkuvaiheessa. Metallityöt myöhemmin.



Kirjan selän korjausnahka valittiin huolella. Valmiiksi ohennettu naudannahka helpotti työskentelyä, kun vaativa nahan käsin tapahtuva ohentaminen jäi tällä kertaa työvaiheena pois. Nahan väri valittiin tarkoituksella selvästi alkuperäisestä poikkeava. Tavoitteena oli korjata kirja uudeksi raamatuksi. Kirjan alusta irti olleet sivut ommeltiin takaisin kirjan selkään kiinni. Vanhat sidokset olivat onneksi säilyneet valtaosin ehjinä ja selkä vahvana. Lopputulos ei ollut hassumpi. Eihän?

Harviaisen Jussin opastus oli aivan oleellista työn onnistumiselle. Sepolle kiitoksia monista hyvistä kokeneemman kollegan vinkeistä. Espoolaisia oli kurssilla enemmänkin:http://kotisivut.fonet.fi/~espoonkirjansitojat/
Ilkan ja Ullan bibliofiilisten harvinaisuuksien extempore pienoisnäyttely juhlisti kurssia.

Kirjansidonnasta paljon lisää The Bonefolder

Friday, May 18, 2007

Etusivu uusiksi - Lapin kirjastoille yhteinen etusivu?

Muistelen aikaa, kun Oulussa ehdotettiin kaupungille ja yliopistolle yhteistä aloitusivua www-sivustoille. Ajatukselle yliopistolla ensin hymähdettiin. Kaupungin ajatukset tulivat ymmärretyiksi: yliopistollehan oli ehditty varata osoite oulu.fi. Luontevampaa suomalaisillekin lienee kuitenkin mennä kaupungin sivuille oulu.fi -sivun kautta kuin ouka.fiin.

Jyväskyläläiset kirjastot julkistivat äskettäin (2006:n puolella?) yhteisen etusivun Jyväskylän kirjastot. Etusivulta on linkki mm. alueen kirjastojen yhteiseen tiedonhakuportaaliin Keski-Suomen kirjastoporttiin. Keskeinen sisältö Jyväskylän kirjastoilla on linkityspalvelu alueen "aineistotietokantoihin", alueen kirjastojen tapahtumakalenteri, Jyväskylän tietopalvelustrategian (2003)jakelupalvelu sekä alueen kirjastojen yhteisten hankkeiden dokumenttien jakelu. Mielenkiintoinen, täysipainoinen ja houkutteleva sisältö.

Pitäisikö Lapinkin kirjastojen aloittaa näkyvämpi yhteinen tieto- ja palvelusisältöjensa verkkojakelu? Lääninhallituksen kirjastotiedote on mainio alku. Lapin kirjasto(t) on lanseerattu palvelunimenä jo ajat sitten maailmalle ja verkkomaailmalle. Pohjanportti-nimikin on jo varattu. Millä nimellä Lapin kirjastojen yhteisiä, laajempia sisältöpalveluita verkossa sitten markkinoitaisiinkaan?

Friday, May 11, 2007

Havaintoja Tritoniasta

Lapin korkeakouluyhteisön informaatiopalveluiden työryhmä vieraili 27.4.2007 Vaasan yliopiston kampuksella ja erityisesti Tritoniassa. Tritonia on Vaasan yliopiston, Åbo Akademi i Vasan ja Hankenin Vaasan yksikön yhteinen tiedekirjasto ja oppimiskeskus. Ensihavaintoja informatiivisesta ja miellyttävästä vierailusta, josta kiitokset Tritonian kirjastoväelle.



Vaasan yliopiston kampus on erittäin kaunis vanhaan teollisuusympäristöön ja merenrantaan suunniteltu kokonaisuus. Kampus sinällään opetuksineen ja palveluineen, mutta myös kaksikielinen Vaasan seutu ovat melkoinen vetovoima kilpailtaessa korkeakouluopiskelijoista.



Kirjasto on kampuksen keskus ja sydän. Kirjasto fyysisenä tilana houkuttelee, koska sieltä löytyvät myös kahvila, kirjakauppa, auditorio, 24/7 -lukutilat, varattavat ryhmätyötilat ja Oppimiskeskus IT-palveluineen.


Arkkitehtonista avaruutta kirjastoon on luotu tilalla ja luonnon valolla. Pitkät lasiseinät antavat tilaa.


Hyllyt on sijoitettu suuriin ikkunapintoihin nähden niin, että valo pääsee hyllyjen välistä koko kirjastoon.


Oppimiskeskus osana Tritonian kirjasto- ja muita palveluita tekee Tritoniasta kampuksen todellisen keskuspaikan paitsi opiskelijoille myös korkeakoulujen henkilökunnalle.


Virtuaaliaula on viihtyisä tila sekä fyysiselle yhdessäololle että verkkoseurustelulle.



Oppimiskeskuksen tiloja on ainakin kahdessa kerroksessa. Kirjastolla ja Oppimiskeskuksella on yhteiskäyttöisiä henkilöresursseja mm. IT-tukipalveluissa.


Atk-kalusteet Tritonian opetustiloissa palvelevat myös parityöskentelyä. Hyllyopasteet ohjaavat tyylikkäästi suunniteltuina ja sijoitettuina myös käyttäytymistä kirjastossa.


Lainaustiskin palautettavien aineistojen järjestelmä: luukku palautettaville aineistoille, pöydän alla palautuskärry itsekorjailtuine välipohjineen, erillinen hyllytyskärry odottamassa vieressä.


Postitus on saanut hyvin asianmukaiset, suurehkot tilat käyttöönsä.

Tritonia vaalii ansiokkaasti kansallista kulttuuriperintöä. Vaasan lyseoiden aineistot ovat elävä osa kirjaston aineistoa. Katso ja lue lisää virtuaalisessa näyttelyssä Hereditas culturalis Wasaensis


Ranckenin kokoelma osana Sveska Lyceumin aineistoja on saanut omat erikoistilansa, joita Vuokko Palonen aiheesta ylpeänä esittelee.


Agricolan omistamaa kirjaa voi koskettaa jopa omalla kädellä. Ylevä tunne.

Wednesday, May 09, 2007

American Historical Association Blog: Google Books: What’s Not to Like?

American Historical Association Blog: Google Books: What’s Not to Like?

Kerrankin kunnon keskustelua Google Book Search -palvelun laadusta, skannausten onnistuneisuudesta,indeksoinnista, perinteisen luetteloinnin roolista, julkisen sektorin dokumenttien tekijänoikeuksista jne.

Sunday, March 25, 2007

Metropolitan oopperaa Haaparannalla

Vierailin Ruotsin Haaparannassa lauantaina 24.3., jolloin Metropolitan lähetti perinteisen, suoran radiolähetyksen päivänäytöksestään myös HDTV-lähetyksenä. Tänä keväänä on nähty jo neljä oopperaa parissa sadassa HDTV-elokuvateatterissa lähinnä Yhdysvalloissa ja Euroopassa. Norjassa ja Ruotsissa on digiteattereita myös pohjoisessa - Haaparanta meitä lähinnä

"The greatest Rossini tenor of our time, Juan Diego Flórez, sings the role of Count Almaviva in The Met’s first new Barbiere in 25 years. Joyce DiDonato share the role of Rosina, Peter Mattei is Figaro, Samuel Ramey is Don Basilio and John Del Carlo sings the role of the hapless Dr. Bartolo." Ohjauksesta vastaa teatteriohjaajanakin maineikas Bartlett Sher.

Kuudentoista euron (150 Sek) hintaiset liput varattiin netin kautta etukäteen. Folkets Husin tiloissa oleva teatteri oli yli puolillaan. Kjell Kauman mukaan noin 150 kuulijaa/katsojaa 250 paikan salissa. Aiemmilla lähetyskerroilla ääni- ja kuvayhteys on ollut kuulemma täydellinen. Nyt ääni katkeili useamman kerran. Kaksi-kolme pahempaa noin kymmenen sekunnin katkosta. Äänen laatu on tietenkin kovahko. Vastikää Metropolitanin salissa istuneena voi todeta, että ääni on aivan toisenlainen paikan päällä kuin Sirius-satelliitin kautta digitaalisena kuultuna.

On vaikuttavaa kokoontua saliin (kukin omaansa) yhtä aikaa Metropolitanin yleisön kanssa. Kuvaa lähetetään salista ja sen yleisöstä muutamia minuutteja ennen oopperan alkua. Kameroita on useita, joten katsoja on kärpäsenä kaikkialla, orkesterimontussakin. DVD-esityskään ei tavoita lähellekään niitä näkökulmia, mitä lavan edestä, lavalta ja lavan takaa Metin HDTV-esityksissä nähdään. Ja kaikki suorana. Tauon aikana kuultiin keskusteluja mm. teknisestä toteutuksesta, lyhyt Mattein haastattelu sekä käväistiin pukuhuoneessa.

Me olimme kuitenkin Haaparannalla. Meidän aploodit eivät kanna New Yorkiin. Ei siis kannattanut juuri aplodeerata. Nehän on tarkoitettu esiintyjille ja osallisille. Puolenkymmentä esitystä on vielä tulossa. Koko syys(2007)- ja kevätkausiko (2008)?. Hieno kokemus tämäkin. En tiedä mitä tekemistä suorana lähetyksenä nähdyllä HDTV-oopperalla on kirjastoelämän kanssa - vielä.

Saturday, March 24, 2007

Kirjastovierailulla Tampereella

Onnittelut Tampereen yliopiston kirjastolle Linnasta ja sen suojiin rakennetuista kauniista ja tukevista tiloista ja palveluista. Pääsisääntulon aulaan sijoittuu yliopistokustannus ja sen houkutteleva Taju-tiedekirjakauppa. Kirjaston antikvariaattikaan, Tiededivari, ei ole kaukana sisääntuloaulasta.



Palautusautomaatista asiakas ei näe kuin opasteet ja pienen luukun, jonne kirja sujahtaa. Kirjastolaisille näytettiin myös tuotantotiloja.


Suurella kirjastolla on myös suuri palautuslaatikko pääoven vieressä.


Kirjasto viestii myös itse siitä, että nyt olemme maamme johtavassa viestintäalan yliopistossa. Kolmannen kerroksen opastustaulu esimerkkinä rakennuksen pohjakarttojen ja -piirrosten hyödyntämisestä. Televisiomonitori palvelee ainakin oppimiskeskuksessa. Stillkuva ei kerro videokuvan tavoin LED-tekstinauhoina pyörivistä kirjaston tiedotteista katonrajassa.



Kirjasto tuo itse esille myös medianäkyvyytensä. Kirjastolaiset ja asiakkaat voivat syystä olla ylpeitä uudesta kirjastostaan.


Kirjaston rakennushankkeita ja peruspalveluita ja -aineistoja esitellään myös posterein.


Kirjaston tilojen yleisilmeenä on esteettömyys,valoisuus, läpinäkyvyys ja avaruus.


Oppimiskeskus panee jo arkkitehtoonisena tilana aivosolut liikkeelle. Opetus- ja ryhmätyötilat kuuluvat tietysti tälle alueelle. Perinteinen käsikirjastokokoelma on muutaman askeleen päässä työasemista. Tilaa löytynee myös omille päätelaitteille. Tietopalvelun tietoavaruus on omassa sfäärissään akvaariossaan. Asiakkaiden ei tarvitse kysellä onko informaatikko paikalla. Läpinäkyvyyttä tuo myös kaikkialle ulottuva ja näkyvä selkokielinen opastus. "Kuluvan vuoden lehdet" - voiko sen selkeämmin sanoa.



Koneissa löytyy. Vuorolappujärjestelmä on toimitettu naapuripitäjästä. Postikoneista postituksen väki oli selvästi otettu ja ansaitun ylpeä. Kalliiksi laitteita kehuivat.



Kaukopalvelun toimistossa skanneri oli tammikuussa käynyt tiuhemmin kuin helmikuussa.


Kirjasto tarjoaa päätteen, e-aineistot ja verkkopalvelut myös "kadun miehelle" eli asiakkaille, joilla ei ole yliopiston tunnuksia. Vanhojen opinnäytteiden paperikortisto on siististi esillä. Opastus mikrokorteilla oleviin opinnäytteisiin on selkeää. Vieressä olevaan mikrokorttien ja -filmien lukuhuoneeseen opastetaan näyttävästi. Itsepalvelulainaus tapahtuu mukavasti Voyagerin mukana tulevin ohjelmin ilman kalliita automaatteja?



Kirjaston atk-luokassa on tietotuutorille ergonomiset työskentelytilat sekä opiskelijoille keskittymistä helpottavat päätetilat.


Kurkkasimme lopuksi myös virkailijoiden huoneisiin. Näissä tiloissa työ taatusti tuottaa laatua. Jarmo oli löytänyt kirjaston hyllystä jo virkailijan "laatukäsikirjan".

Kiitokset tamperelaisille miellyttävistä kokoustiloista ja juohevista kirjaston esittelyistä.