Saturday, February 02, 2008

Suomeen 4-5 huippuyliopistoa


Korkeakoulupolitiikkaan erikoistunut toimittaja Marjukka Liiten referoi Helsingin Sanomissa 1.2.2008 Sitran Antti Hautamäkeä mm. näin:

"Suomeen tulisi perustaa 4-5 tutkimuksen huippuyliopistoa, ehdottaa johtaja Antti Hautamäki Sitrasta.

Hautamäki on palannut kahden vuoden tutkimusvapaaltaan Yhdysvalloista, jossa hän tutustui muun muassa ympäristöteknologiaan ja huippuyliopistojen syntyyn."

Bloginpitäjä: Ja mitkähän nuo 4-5 huippuyliopistoa olisivat. Helsinkiin täytyy mahtua kaksi huippua - Helsingin yliopisto ja tuleva innovaatioyliopisto. Keskisessä Suomessa on niin totista yritystä tamperelaisten ja jyväskyläläisten kesken, että ihme olisi ellei kolmen yliopistotasoisen yksikön voimin syntyisi huippua. Entä minne ne pari jäljellä olevaa huippua? Itä-Suomen yliopisto Kuopion ja Joensuun kesken tuntuu kookkaalta koalitiolta, mutta riittääkö se Turun seudun korkeakoulujen pyrkimyksille ja akateemisille perinteille. Epäilyttää. Mitä jää Oululle käteen? Lapin yliopiston kanssa se kattaisi puolet Suomesta, mutta riittääkö liittoutuminen paikallisten ammattikorkeakoulujen kanssa pistesijoille pääsemiseen?

"Sitra julkisti torstaina kirjan Kestävä innovointi - innovaatiopolitiikka uusien haasteiden edessä, jonka Hautamäki laati toimiessaan vierailevana tutkijana Kalifornian yliopistossa Berkeleyssä."

Bloginpitäjä: Suomessa on selvästi jo olemassa Berkeley-mafia, joka sikäläisin opein toteuttaa korkeakoulupolitiikkaa Suomessa :-) Hautamäen lisäksi porukkaan kuulunevat Pekka Himanen ja Jukka Kemppinen.

"Hautamäen mukaan lisärahoitusta ei enää kannattaisi panna teknologiaan vaan yliopistojen kehittämiseen...Kalifornian mallin mukaan Suomessa voisi Hautamäen mielestä olla eri roolin omaavia yliopistoja. Muutama keskittyisi laaja-alaisesti tieteeseen ja muutama erikoistuisi opetukseen tai toimisi kampuksena. Loput olisivat lähinnä ammattikorkeakouluja. "

Bloginpitäjä: Viisaan tuntuinen, riskitön pitkän tähtäimen strategia. "Maakunnallisten" korkeakoulujen asemaa jää miettimään. Puolenkymmenen kansainvälisen tutkimusyliopiston rinnalla voinee elää muutama maakunnallinen tutkimuskorkeakoulukin profiloituneena hyvin tarkoin rajatuille tutkimusalueille. Vertaa Lapin yliopiston suunnitelmat Matkailualan tutkimus- ja koulutusinstituutista. Maakuntakorkeakoulu-käsite on jo käytössä. Käsite voi osoittautua paljon ennakoivammaksi, kuin mitä milloinkaan oli tarkoitettu.

Tämän jutun kuva johtaja Antti Hautamäestä on lainattu
Sitran
sivuilta.

No comments: